
Tasapainoinen suolistomikrobisto ennaltaehkäisee sairauksia
Syksyn flunssakausi on jyllännyt jo jonkin aikaa. Omaa vastustuskykyään voi onneksi vahvistaa monin keinoin ja siten ennaltaehkäistä sairastumista ja lieventää oireita taudin iskiessä. Terveellisen, monipuolisen ravinnon ohella mm. riittävä D-vitamiinitaso sekä seleeni ovat tärkeitä immuunipuolustukselle. Sinkistä, C- ja D-vitamiinista paljon puhutaankin, mutta joukosta unohtuu usein seleeni, josta osalla suomalaisista on puutetta. Sillä on kuitenkin tärkeä…

Jatkuvalle väsymykselle lukuisia syitä
Tuntuuko, että jatkuvasti on veto poissa? Aika kuluu, elämä jatkuu, mutta terävin kärki tuntuu puuttuvan. Heräätkö aamuisin väsyneenä tai vaivutko työpäivän jälkeen sohvalle, koska et muuta jaksa? Väsymyksen taustalta voi löytyä lukuisia syitä. Osa on helppo löytää, osan kanssa voi joutua tekemään salapoliisin työtä. Muutamia asioita tarkastelemalla pääset kuitenkin hyvään vauhtiin tilanteesi kartoittamisen kanssa. UNI…

Uskotko muutoksen mahdollisuuteen?
Mistä Sinä unelmoit? Millaista muutosta toivot elämääsi? Oletko yrittänyt muuttaa jotain asiaa elämässäsi voidaksesi paremmin, mutta pysyvää tulosta ei ole syntynyt? Tärkeä kysymys taustalla on, uskotko itse muutoksen mahdollisuuteen. Uskotko itseesi? Jos unelmoit jostain ja pohdit, voisiko se olla mahdollista, haastan Sinua pohtimaan kahta asiaa. Jotta muutos voi tapahtua, Sinun tulee olla riittävän kyllästynyt nykytilaan…

Kasviksia kaikissa väreissä ja mauissa
Paljonko syöt päivittäin kasviksia? Hoituuko 500 gramman suositus kuin vettä vain vai aiheuttaako se vain ahdistusta ja tuntuu siintävän kaukana? Jos syöt kasviksia joka aterialla, saat onnitella itseäsi. Yksi tapa mitata riittävää kasvisten määrää, on syödä joka aterialla oman kourallisensa verran erilaisia kasviksia. Korkeintaan puolet näistä saisi olla hedelmiä ja marjoja. Kasvisten runsas ja monipuolinen…

Luonto elvyttää
Oletko huomannut stressaavina aikoina hakeutuvasi luontoon? Nautitko viherkasveista, kauniista maisemakuvista tai käsien upottamisesta multaan? Tälle kaikelle on luontainen selitys. Vuosien varrella on saatu yhä enemmän tutkimustietoa luonnon merkittävistä hyvinvointivaikutuksista. Lyhyetkin luonnossa vietetyt ajat vaikuttavat niin henkiseen kuin fyysiseen terveyteen. Vain 15 minuuttia luonnossa vaikuttaa hyvinvointiisi nopeasti ja melko pitkäkestoisesti. Verenpaine ja syke laskevat.Lihasjännitys helpottaa.Päänsärky voi…
Loading…
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.