Tietoa minusta

Olen Terhi, hyvinvoinnin ammattilainen ja Sinun apunasi kohti säteilevää elämää.

Olen erityisherkkä, entinen suorittaja, uupumuksen kokenut ja nuoresta asti terveellisestä syömisestä kiinnostunut.

Intohimoni on pitkään ollut kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ennen päätymistäni hyvinvointialan pariin olen opiskellut filosofian maisteriksi, pääaineena ympäristönsuojelutiede, ja työskennellyt ympäristökasvatuksen parissa. Samaan aikaan ahersin monissa järjestöissä vapaaehtoisena ja lopputuloksena oli uupumus. Sairauslomalla elämänarvoni muotoutuivat uusiksi, eikä paluu samaan elämään enää tuntunut hyvältä. Tuolloin kirkastui entisestään aiemmat haaveet työskennellä vähemmän ja asua lähempänä luontoa. Vuosien varrella päädyin pääkaupunkiseudulta Pirkanmaan kautta Kanta-Hämeen maaseudulle asumaan.

Myös ruokavalioni on kokenut muutoksen. Olin pitkään ollut kasvissyöjä, mutta uupumuksen aikoihin ymmärsin puhtaan, monipuolisen ja prosessoimattoman ravinnon merkityksen hyvinvoinnilleni. Olen kokenut sokerikoukun, joka on historiaa. Nautin silti herkuttelustakin ja vieläpä hyvällä omallatunnolla, kun ruokavalio muutoin on terveellinen.

Vuosien varrella jooga on ollut merkittävä tekijä omalle hyvinvoinnilleni ja olen kouluttautunut joogaohjaajaksi Intiassa sekä lasten joogaohjaajaksi Suomessa. Ennen työtäni health coachina olen työskennellyt myös freelance-toimittajana kirjoittaen mm. hyvinvointiaiheisiin lehtiin.

Kun kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vei mennessään, tarjosivat health coach -opinnot juuri sitä, mitä kaipasin. Intohimoni on auttaa muita ja olla mukana prosessissa kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää.

Olen äiti neljälle energiselle tytölle. Omasta ja perheeni hyvinvoinnistani huolehdin terveellisen ruoan ja liikunnan lisäksi esimerkiksi luontoretkeillen, kasvattamalla itse ruokaa, joogaten sekä erilaisilla rentoutus- ja läsnäoloharjoituksilla. Pienten lasten äitinä ja yrittäjänä tiedän, että arki on välillä hyvinkin hektistä ja kuormittavaa, eikä perheen ja työn yhdistäminen aina ole yksinkertaista. Niinpä muutaman minuutin mikrotauot, kiitollisuuden hetket ja arkiset ilon asiat ovat sydäntäni lähellä ja valtava voimavara.

Haluan olla auttamassa Sinua tiellä kohti hyvinvoivaa elämää, jossa voit nauttia kaikesta, mitä teet.

Koulutukseni

2025- Työkykykuntoutuksen osaamiskokonaisuus, JAMK
2024 Työkykykoordinaattori, JAMK
2024 Holistic Sleep Coach
2023 Mama Coach
2022 Int Healt Coach
2012 Joogaohjaaja, Yoga Vidya India
2011 FM, ympäristötieteet, Helsingin yliopisto