Tapojen muuttaminen

Oletko sinä yrittänyt joskus muuttaa tapojasi sellaisiksi, joiden ajattelet palvelevan paremmin hyvinvointiasi? Oletko yrittänyt aikasi ja palannut lopulta vanhoihin tapoihisi? Oletko pysähtynyt miettimään, miksi niin monet palaavat vanhoihin tapoihinsa ja vain jotkut onnistuvat muutoksessa?

Jos tapojen muuttaminen olisi tiedosta kiinni, me kaikki söisimme terveellisesti ja liikkuisimme riittävästi. Emme olisi stressaantuneita, kiireisiä tai ärtyneitä. Tieto ei kuitenkaan yksin riitä. Olet varmasti lukenut lukuisia vinkkejä, kuinka tiputtaa painoa, hurahtanut erilaisiin kuureihin, päättänyt ottaa stressin hallintaan, olla enää huutamatta lapsille… mutta kas. Kestikö muutos tunnin, päivän vai viikon? Ehkä jopa kuukauden? Lopulta huomaat palanneesi vanhoihin tottumuksiin.

Valotetaanpa hieman verhoa tapojen taustalla. Kaikki tavat, jotka meille ovat syntyneet, ovat alun alkaen olleet positiivisia tarkoitukseltaan. Ne ovat esimerkiksi tuottaneet meille hyvää mieltä tai suojelleet meiltä joltakin. Ajan kuluessa ja elämäntilanteiden muuttuessa ne ovat kuitenkin muuttuneet haitallisiksi. Suklaapatukka tuo lyhyellä aikavälillä tyydytyksen, usein toistettuna painonnousun ja terveysongelmia. Muille ihmisille räjähtäminen voi helpottaa hetkellisesti omaa pahaa oloa, mutta pitkällä aikavälillä tekee ihmissuhteista vaikeita ja itselle huonon omantunnon.

Kaikesta tästä huolimatta saat lohduttaa itseäsi. On haitallinen tapasi mikä ikinä, se ei ole muodostunut kiusataksesi sinua. Se on muodostunut, jotta sinulla olisi parempi olla. Ajan kuluessa on kuitenkin aika päästää irti haitallisista tavoista, jotta voit voida hyvin. Miten se sitten tapahtuu? Se vaatii tietoista työskentelyä ja oivalluksia, erehdyksiä ja uudelleen yrittämistä. Armollisuutta.

Tapamme ovat aivoissamme neuroyhteyksinä. Uusien tapojen muodostaminen vaatii siis lukuisia ja lukuisia toistoja, jotta vanhat yhteydet passivoituvat ja uusia syntyy. Parin kuukauden jälkeen nämä muutokset ovat nähtävissä myös aivokuvissa.

Jotta pääset tällä muutoksen tielle, auttaa oivallusten tekeminen. Sinussa itsessäsi on vastaukset siihen, mitä hyvää olet tavoillasi saanut. Mikä palkinto tapojesi taustalla on. Mikä estää sinua tekemästä muutosta. Mistä haluat pitää kiinni. Ja millä hyvää oloa tuottavalla tavalla voisit korvata vanhan tapasi. Oleellista muutoksessa onkin, että vanhan tavan tilalle luodaan uusi. Suklaapatukan sijaan syödään omena. Lapselle huutamisen sijaan halataan. Television katsomisen sijaan lähdetään lenkille. Ratkaisut ovat jokaiselle erilaisia, mutta oivallusten myötä keksit, mistä sinä saat hyvää oloa ja millainen on sinun suuntasi, jotta voit hyvin.

Tapojen muuttamiseen liittyy vielä toinenkin este. Nimittäin se, että ne asiat, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä, saattavat herättää eniten epämukavimpia tunteita. Jos esimerkiksi terveydestäsi huolehtiminen on sinulle tärkeää, saattaa herättää voimakkaita tunteita alkaa muuttaa ruokavaliota. Jos puolestaan perheesi on sinulle arvokkain, voi tapojen muuttaminen perheen sisällä tuntua epämukavalta. Nämä esiin nousevat tunteet kertovat siitä, että kyse on sinulle tärkeistä asioista. Jos jokin asia on sinulle yhtä tyhjän kanssa, tuskin koet kovin mullistavia tunteita sen parissa. Pysähdy siis niihin hetkiin, joissa tunnet epämukavuutta ja voimakkaita tunteita. Pohdi, ovatko ne juuri niitä hetkiä, joissa olisi muutoksen mahdollisuus.

Muutosten tekeminen ja oivallusten saaminen ei aina ole helppoa. Siksi olen täällä tukenasi. Valmiina auttamaan sinut tielle uusiin oivalluksiin ja nautinnolliseen matkaan kohti uutta, hyvinvoivaa Sinua. Sinulla on lupa voida hyvin!

Vastaa

%d